perjantai 29. kesäkuuta 2018

Puurtajat parrasvaloihin!


Juoksijana ja valmentamista harrastavana on mielenkiintoista seurata urheilijoiden suorituksia lajista riippumatta. Monesti suorituksen taustalla on mielenkiintoisia asioita, jotka jäävät huomaamatta. Inspiroituneena käynnissä olevista jalkapallon MM-kisoista innostuin kirjoittamaan aiheesta.

***
Otteluissa kamerat seuraavat joukkueiden nimekkäimpiä pelaajia, jotka loistavat kentällä fanien odotuspaineet niskassaan. Brasilian peleissä ruutuajan voittaja on ehdottomasti Neymar, Argentiinan peleissä seurataan Messin suorituksia ja Portugalin joukkue tuntuu olevan yhtä kuin Ronaldo. Vaikka vastakkain pelaa kaksi joukkuetta tekee media ottelusta joukkueen tähtien välisen kaksinkamppailun.

Mikä sitten tekee yhdestä urheilijasta muita vetovoimaisemman. Varmasti vaaditaan poikkeuksellista lahjakkuutta ja taitoa. Silti suurin osa maailmanluokan urheilijoista ei välttämättä koskaan nouse tuohon mediahuomion ylimpään tähtistatukseen. Ratkaisevaa taitaa urheilullisuuden lisäksi olla urheilijan vahvuuksien pohjalle rakennettu brändi ja kyky hyödyntää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Itseäni kiinnostaa enemmän tähtien takainen joukkuedynamiikka ja nuo pyyteettömät puurtajat, jotka tekevät tilaa tähdille loistaa.

Otetaanpa kuvitteellinen esimerkki, jossa paikallisjoukkueen jalkapallotaituri Jose on armoton pisterohmu. Edellisessäkin pelissä tuli tehtyä joukkueen voittomaali ylivoimaista vastustajaa vastaan. Mutta mitä tapahtui ennen Josen maagisella ulkosyrjäpotkulla yläkulmaan sijoitettua maalia? Kaikki lähti hyökkäysalueella Josen pallon menetyksestä. Vastustajajoukkue eteni lyhytsyöttöpelillä aina maalintekotilanteeseen asti. Vastustajan tähtipelaaja lähetti sisäkierteisen pallon kohti vasenta takakulmaa, mutta luottopakki Tino heittäytyi pallon eteen ja pelasti varman maalin blokkauksellaan. Tinon kanssa puolustuksessa pitkään pelannut Pepe aavisti pallon kimpoamiskulman oikein ja keskitti pitkän syötön suoraan edelleen hyökkäysalueella notkuneen Josen jalkaan. Pehmeän haltuunoton jälkeen täpärästi paitsion välttänyt Jose spurttasi maalia kohti ja sijoitti pallon ohi hölmistyneen veskarin. Maalin jälkeen Jose palasi omalle kenttäpuoliskolle ensimmäistä kertaa sitten avausvihellyksen näyttäen samalla pitkää nenää vastustajan tähtipelaajalle. Seuraavan päivän paikallislehdessä otsikoihin nousee Josen nimi.

Yksilölajeissa työmoraalin ja tuloksen välillä on suoraviivainen yhteys ja tunnollinen puurtaja saa usein palkintonsa. Joukkuelajeissa nostetaan monesti esille pelkästään pisteiden tekijät vaikka jokainen tähtipelaajakin vaatii ympärilleen sitoutuneita puurtajia. Näiden todellisten joukkuepelaajien olemassaolo huomataan usein vasta heidän poissa ollessaan. Ilman Tinon ja Pepen saumatonta yhteistyötä puolustuksessa olisi peli päättynyt tappioon. Olisiko silloin heidät nostettu otsikoihin?

Jokaisessa joukkueessa tarvitaan erilaisiin rooleihin soveltuvia pelaajia, jotka yhdessä muodostavat toimivan kokonaisuuden. Lopputuloksen tai tavoitteen saavuttamisen kannalta on tärkeää onnistua puolustuspelissä, luoda riittävästi maalipaikkoja sekä tehdä maaleja. Epäreilua on mikäli joukkueen puurtajat saavat huomiota vain epäonnistumisista. Tuloksen kannalta olennaisten tekijöiden tunnistaminen onkin ensiarvoisen tärkeää ja kiitos tulee kohdistaa sinne minne se kuuluu. Arvostus ja kunnia kuuluu kaikille joukkueen ja yhteisen menestyksen puolesta puurtaville joukkuepelaajille!